Täällä on paljon nelijalkaisia ystäviämme. Paljon toki juuri Saksanpaimenkoiria, mutta ei mitenkään Erityisen paljon kuitenkaan. Suomea vapaammin saa koirat ottaa mukaansa kauppoihin ja jopa ravintoloihin ja kaikenlaisiin yleisötilaisuuksiin. Aika hassua oli joskus ekaa kertaa nähdä koira “ihan oikeassa” ravintolassa. Eipä tuo minua häiritse. Vaan en silti Velmua ravintolaan välttämättä mukaan ottaisi ellei ihan pakko olisi.
Lieköhän Velmu muuten oppinut viime aikoina koirien saksaa, kun tulee nykyään paremmin juttuun muiden koirien kanssa kuin aiemmin. Tai sitten sillä on vaikutusta, että kuonoon on ilmestynyt harmahtavia karvoja. “Pikku-Velmusta” tulee vanha. Vähän yli 5 vuotta nyt mittarissa.
Tänä kesänä Velmu on innostunut vetämään “puroloikkaa”. Juoksee sekopäänä puroa pitkin, niin että roiskuu. Hassua, ei se aiemmin tuommoista tehnyt.
Saksaksi haukkumisen lisäksi otus malttaa nykyään kulkea lähistöllä, kun vapaaksi lenkillä pääsee. Aiemmin ampui tangentin suuntaan eikä sitten vähään aikaan näkynyt. Mutta nykyään suht maltillisesti lähistöllä pysyy.
Paitsi sunnuntaina. Porukkaa oli paljon liikkeellä ja koirajalkoja vähintään tuplaten. Vilskettä lenkkipellolla riitti. Läheisen lammen rantoja tutkiessaan kuitenkin koira omistajansa hukkasi. Katsoi vielä perhana siitä rannalta kun käveltiin eteenpäin. 10 min päästä kun ei koiraa kuulunut, niin palattiin katsomaan, että jäikö se jotain maailman suurinta kuoppaa tekemään, vai mitä… Vaan eipä koiraa näkynyt. Ei lammessa, pellolla, purolla tai silla alla. Juma.
Aikamme odoteltuamme ei auttanut kuin toisen lähteä kotiin päin katsomaan, että olisiko koira lähtenyt siihen suuntaan.
Lopulta koira löytyi meidän pihasta. Siis pihasta. Portin sisäpuolelta. Oli tullut siis portista jotenkin sisään (portti oli lukossa ja koira sisällä, eli joku varmaan oli koiran sisään päästänyt jotenkin) ja siinä matkalla ylittänyt suojatien (vai liekö painellut keskellä tietä..). Noinkohan on edes malttanut vihreää valoa odottaa.
Vähän tarkemminhan tuo taas ainakin hetken aikaa katselee, että missä isäntäväki menee. Ketale.