live pastaa vapianossa

Työkaveri tuossa juuri kertoi Vapiano-nimisestä italialaisesta ravintolaketjusta, www.vapiano.com, jossa saapi erikseen aina valita haluamansa pastatyypin ja esim. kastikkeen ruokaansa. Sitten vissiin kokit kokkailee annoksen siinä avokeittiöissä annosta toiveiden mukaan maustaen.

Kuulostaa sen verran hauskalta idealta, että tuonnehan on mentävä. Frankfurtissa näyttää olevan näköjään kolme Vapianoa, joten ei tarvitse kuin valita sopivimmalla paikalla oleva. Maailmanlaajuinen ketju enkä ollut aiemmin kuullutkaan, vaikka taloutemma pastan suurkuluttajiin jossain määrin kuuluu. No, aina oppii uutta.

Suomesta ei jostain syystä tuota löydy. Virosta ja Ruotsista kylläkin. Ravintolayrittäjyydestä kiinnostuneelle olisi tuossa erinomainen liikeidea. Varsinkin kun ihan Franchise-pohjalla konseptia ilmeisesti tarjoavat pyöritettäväksi.

Kuka alkaa ravintoloitsijaksi ja Suomessa pisnestä hoitamaan? Voin lähteä osakkaaksi ja hoitaa toki kaiken IT-puoleen liittyvän. 🙂
Oon aina halunnut oman ravintolan 🙂

Share it