lunta tulvillaan

Tuprautti eilen vähän lunta. Tuommoiset 15-20 senttiä paikoin. Tänään tuli sitten päivällä vielä viitisen senttiä lisää. Aika talvinen keli näin Keski-Euroopaksi.

Eilen käytiin illalla kastelemassa tuttujen kukkia, eli siis saunomassa, kun ko. tutuilla on sauna. Kukkia ei muuten taidettu edes kastella 😛
Koska nämä tutut asuvat vähän syrjemmässä oli ajeltava vähän pienempiä teitä pitkin saunomaan. Ajettuamme pimeässä ja sakeassa lumisateessa eka joku 400m, jouduimme pysähtymään ehkäpä n. 50 metriä ennen taloa, koska tielle oli kaatunut puu, eikä eteenpäin siis päässyt. Taikka kääntymään.
Peruuteltuamme pimeässä kapeaa tietä pitkin, jumiuduttuamme hetkeksi sutimaan ja väisteltyämme toista kaatunutta puuta, pääsimme kuitenkin lopulta saunomaan ja niitä kukkia kastelemaan (joita ei siis kuitenkaan kasteltu).

Aika varovaista väkeä on nämä saksalaiset mitä tulee lumella ajamiseen. Tuossa kotimatkalla kun on teitä, joissa osassa ei ole rajoitusta ja osassa on 70kmh rajoitus, niin keskinopeus tuntuu autoilijoilla olevan se 30kmh. Että ihan hyvin saapi aikaa varata työmatkoihin.
Taitaa ollakin parempi jo ottaa varaslähtö töistä ja lähteä tuonne liikenteeseen. Jos vaikka ehtisi illalla salibandyilemäänkin taas (Suomi meni muuten välieriin. Samoin Sveitsi ja Tsekki. Ruotsi kaataa Norjan puolen tunnin päästä, joten ennuste pitää vielä toistaiseksi ainakin paikkansa).

Share it