Apostille on hieno leima/tarra/vahvistus, että joku allekirjoitus on oikea, tai tarkemmin sanottuna, että allekirjoittaneella on ollut lupa allekirjoittaa.
Ajatuksena oli ilmoittaa näin reilun vuoden jälkeen myös Suomeen, että naimisiin on menty. Lähetimme sitten kaupungintalolla/maistraatissa tehdyt paperit leimoineen ja allekirjoituksineen postilla Suomeen. Suomen maistraatista paperit tulevat bumerangina takaisin. Tarvitaan Apostille.
Eli kaupungin edustajien allekirjoitukset ja leimat eivät riittäneet. Tarvitaan leima, joka sanoo, että allekirjoitukset ovat oikeat/pätevät.
No, vähillä vapaapäivillä sitten mennään täällä taas kaupungintalolle kysymään, että mites nämä apostillet täällä saa. Mietinnän jälkeen meidän ohjataan toiselle asiakaspalvelijalle toiseen kerrokseen.
Toinen asiakaspalvelija osaa kertoa/tulostaa lapun, jossa on ohjeet:
Eka pitää papereiden kanssa mennä Mörfelden-Walldorfista n. 10km olevaan Gross-Gerauhun, jossa papereiden aitous/pätevyys voidaan esitodistaa/esivahventaa (vorbeglaubigung)! Sitten kun saatu esivahvistus, että aiemmat allekirjoitukset/leimat ovat ihan luvan kanssa papereissa, voimme ajaa Darmstadtiin (15km) toiseen virastoon (Standesamt), jossa nimenomaan esivahvistetut paperit voivat saada apostillen.
Aika näppärää.
Lopputulos: Suomen mielestä emme ole naimisissa.
Katsotaan tilannetta uudestaan kunhan jälkeläinen on syntynyt. Ehkä sitten saa edes kahdet paperit kerralla apostolloitua…
Meille apostille kävi tutuksi Itävallassa Elisen synnyttyä. Sain lapsen rekisteröityä suht sutjakasti Hainburgin rathausissa paikallisviranomaisille ja sain sitten siitä sekä itävaltalaista ja kansainvälistä paperia. Muussa ei oikeastaan ollut ongelmaa kuin uskontokunnan määrityksessä, kun ne eivät vastanneet ihan suomalaisia ja rekisteröintitäti soitteli sitten monta puhelua ja lopulta taisimme päätyä Augsburgin evankelilaisiksi – samapa se oli minulle.
No, tyytyväisenä kävimme sitten Bratislavassa suurlähetystössä täyttelemässä rekisteröintilappuja itävaltalaisten asiakirjojen kanssa. Kaikki oli ok ja rekisteröinti lähti vetämään… Kunnes sitten viikon, parin päästä kuulimme ettei allekirjoitus ollut riittävä ja että itävaltalaisilta doumenteilta vaaditaan apostille.
Selvittelin asiaa ja sain tietää että sen olisi saanut Ala-Itävallan pääkaupungista St. Pöltenistä jossa pitäisi käydä paikan päällä. Virka-aikaan moisen reissun suorittaminen olisi tarkoittanut koko työpäivän tuseeraamista siihen. Soittelin sitten sinnepäin ja sain erikoisluvan laittaa vain dokumentit postitse – parin päivän päästä ne tulivatkin takaisin hienojen leimojen kera ja johan sitten Suomenkin viranomaiset uskoivat meidän saaneen lapsen!
Tuttua juttua. Nämä samat tarvitsin Suomesta, kun perin isäni asunnon Espanjassa. Hyvin, hyvin monimutkaista. Ja samat sitten, kun lähdin töihin Venäjälle. Apostilleja, papereita, lisää papereita, lisää käännöksiä, lisää apostilleja… Mutta ei mitään ongelmia, kun asuin Saksassa ja lapsi syntyi Sveitsissä. Se lapsi on nyt aikuinen ja Suomenkin kansalainen.
Kun erosin, asianajajani huomautti, ettei ero ole voimassa Suomessa, jos hän ei tee asianomaista ilmoitusta Suomeen…
me saatiin Suomesta avioliittoa varten tarvittavat paperit apostilleilla ihan vain pyytämällä. Tulivat postissa (maksoi tietysti jotain).
Täällä päässä näyttäisi nyt paljon hankalammalta, kun pitää esivahventaa yms. ennen kuin onnistuu. Kas kun ei pidä esivahvennusta vielä esiesivahventaa.