Toisinaan tulee tilanne, jossa kuulee hyvän vitsin, josta miettii, että “tää pitää muistaa”. Sitten kun kyseistä vitsiä yrittää myöhemmin muistella, niin siitä muistaa just sen verran että “tää pitää muistaa”.
Ei kannata välttämättä lähteä dementia-diagnooseja moisen takia hakemaan, sillä asialle on ihan järkeenkäypä ja tietellinen selitys. Kun hyviä vitsejä tarkastellaan tarkemmin, niin yhteiseksi piirteeksi voidaan yleensä nimittää “epätavallinen tapahtuma/käytös/tilanne/ratkaisu”.
Esimerkiksi joskus aiemmin “maailman parhaaksi vitsiksi” valittu (tästä löytyy myös monta versiota):
“Kaksi ruotsalaista on hirvimetsällä. Toinen heistä lyyhistyy yhtäkkiä maahan ja menee tajuttomaksi. Hänen toverinsa soittaa heti kännykällä hätänumeroon ja sanoo: “Luulen, että kaverini kuoli! Mitä minä teen?”
Hätänumerosta vastataan rauhoittelevalla äänellä: “Älä hätäile, minä autan. Varmista ensin, että hän tosiaan on kuollut.”
Puhelin vaikenee, kunnes kuuluu laukauksen ääni.
Ruotsalainen palaa puhelimeen ja sanoo “Selvä on. Mitä sitten?””
Ratkaisu on jotain mitä ei tosiaan ihan perusihminen ainakaan oleta tapahtuvan.
Samaan kaavaan taipuu:”
Kolme poikaa kilpailevat siitä kellä on nopein isä.
Ensimmäinen poika sanoo: – Meidän isäpä on niin nopea, että kun isä tiputtaa omenan kerrostalon viidennestä kerroksesta, ehtii isä ottaa sen kiinni alhaalta.
Toinen poika sanoo: – Meidän isä onkin niin nopea, että kun isä juoksee taloa ympäri, niin voi nähdä hänen takapuolensa vielä vilahtavan sen nurkan taakse jonne isä suuntaa.
Kolmas poika sanoo: – Vaan meidän isäpä on niin nopea, että kun siltä loppuu neljältä työt niin se on jo varttia vaille kotona.”
Ihmisolennon aivot ovat rakentuneet siten, että ne tallentavat tietoa joidenkin minulle tuntemattomien periaatteiden mukaisesti. Olen kuitenkin antanut itselleni kertoa, että aivot muistavat hyvin tuttuja rakenteita. Eli jos joku käyttäytyy jossain tilanteessa odotetusti, on tilanteen muistaminen on helpompaa.
Tietenkin itse henkilökohtaisesti koetut dramaattiset tilanteet painuvat varmasti mieleen, mutta ilmeisesti erityisesti kuulluissa/luetuissa jutuissa tämä pitää paikkansa.
Hyvää vitsiä ei muista, koska se ei käyttäydy odotetusti. Aivot eivät löydä vitsiä aivoarkistosta nopeasti, koska se ei löydy “normaaleista muistilokereoista”. Eli lyhyesti: Hyvät vitsit ovat poikkeuksellisia, aivot ei muista hyvin poikkeuksellisia juttuja.
Lopuksi tähän yksi hyvä vitsi, jonka kuulin joku aika sitten:
.. hmm.. en nyt muistakaan sitä. Siinä oli joku hedelmä.. vai olikohan se sittenkin polkupyöräilijä… hmm.. tosi hyvä se ainakin oli! Vieläkin melkein naurattaa.