Salibandyn Hessenliiga 2011/2012, 1. pelipäivä

Pitkästä aikaa blogimerkintä ja sekin (lukijoille?) tylsästä aiheesta, sählystä.
Viime viikonloppuna alkoi jälleen salibandyn Kleinfeldin Hessenliiga. Kausi alkoi mukavasti kotipeleillä, joten matkustamista ei ollut luvassa.
Luksusongelma – liian paljon pelaajia – pääsi yllättämään joukkueen ihan puun takaa. Edellisenä viikonloppuna tehty muutto ja taloudesta puuttuvat kaikki huonekalut toimivat hyvänä motivaattorina, kun koutsi kyseli, että onko vapaaehtoisia pelaamaan vain yhden pelin (kaksi peliä oli ohjelmassa).

Eka peli Mainzia vastaan sujui aika heikosti. “Tänään ei puolusteta”, tuntui olevan motto, kun vastustaja viimeisteli 9 maalia. Ei varmaan koskaan ole tehty niin montaa maalia meidän verkkoon. Onneksei sentään itse tehtiin enemmän (16?), joten peli kuitenkin voitettiin. 2+4 tehot merkattiin #37:n sarakkeeseen.

Pelin jälkeen oma ohjelma koostui sitten Ikeasta ja muista mööpelitaloista, mutta joukkue jatkoi sitten Marburgia vastaan myöhemmin ja muisti vähän puolustaakin. 10-1 taisi toinen peli päättyä.

Kassel voitti molemmat pelinsä myös ja otti ekan pelipäivän jälkeen kärkipaikan haltuun paremman maalieron turvin.
Kausi jatkuu n. kuukauden päästä (4.12.) Erlenseessä sitten Erlenseetä ja Kasselia vastaan. Saadaan selvyyttä sinne sarjataulukon kärkikahinoihin.

Share it