Erityisesti noissa lämpimissä maissa on tapana tinkiä. Ja erityisen paljon kaikenlaisissa basaareissa/toreilla.
Joka ei tingi, maksaa liikaa. Ja turisti joka tinkii, maksaa silti liikaa.
Ja se turisti, joka osaa oikeasti hyvin tinkiä, maksaa vähän liikaa myös.
Välillä tinkimiskulttuuria pitää tosissaan ihmetellä. Istanbulissa käydessämme kävimme tietysti Grand Basaarissa katselemassa ja joitain ostoksia tekemässä. Aina ei myyjän kanssa päästy yksimielisyyteen, joten ostokset jäi tekemättä.
En tiedä mitä myyjien päässä aina liikkuu. Oletetaan, että ensin on käyty tinkimässä kojussa A. Kauppiaan “viimeinen” hinta on nyt vaikka 10 Euroa. Kojun B myyjä sanoo tietysti eka hinnaksi 25 Euroa. Ekan naurun jälkeen hinta tippuu 20 euroon, josta pian sitten vielä 15 euroon. Puolet sulaa hinnasta pois, kun ei vaan ota vakavasti myyjän tarjouksia.
Sitten hinta ei jostain syystä enää alakaan tippua viidestätoista alaspäin, vaan keskustelu/kaupankäynti alkaa junnaamaan paikallaan.
Myyjälle, kun sitten kertoo, että äläpäs nyt vänkää “Kojussa A tämä sama tuote maksaa 10 euroa”, niin hetken mietinnän jälkeen myyjä lupaa myydä tuotteen hintaan: tadaa! 10 euroa.
Tietysti tuolla voisi myyjiä jekuttaa, ja sitä varmasti tehdäänkin, mutta oletetaan että tuo 10 euron tarjous on oikeasti saatu…
Jos koju B ei tee Parempaa tarjousta kuin koju A, niin mielestäni tuote tulee ostaa kojusta A. Olkoonkin vaikka joku ois vähän kauempana.
Yleensä on kuitenkin tapana, että jos joku on tehnyt tarjouksen, niin siitä pitää pistää vähän paremmaksi, jos haluat saada asiakkaan.
Basaareissa tämä ei tunnu pitävän paikkaansa. Minä ainakin menen ennemmin takaisin kojulle A tekemään ostoksen, jos B ei tee parempaa tarjousta. Ehkä se siitä ottaa opikseen… Tuskin.