Koti-isänä Saksassa, vko 2

Kakkosviikkoa viedään ja mikäs viedessä. Keskiviikkona käytiin Frankfurtissa suomalaisen seurakunnan järjestämässä “muksulassa”. Pari tuntia leikkiä ja kahvittelua muiden vanhempien kanssa. Olin tietysti ainut mies siellä…

Kallen päiväunia olen koettanut saada siirrettyä myöhempään, kun ne aiemmin olivat aina jostain n. klo kympistä eteenpäin. Eilen oltiin muksulassa puoli yhteen asti, joten onnistui hyvin. Simahti autoon kyllä heti.
Tänäänkin yllättäen jaksoi hyvin puolille päivin, eikä tarvinnut kiukutellakaan. Meinasi kyllä nukahtaa hoitopöydälle vaippaa vaihtaessa just ennen kahtatoista. No, siitä olikin sitten kätevä siirtää uninen kaveri omaan sänkyynsä, jonne nukahti heti. Saisi nyt sitten nukkua pari tuntia, että voitaisiin kokeilla sinnitellä yksillä päiväunilla. Päivähoidossa ei kuitenkaan ole sitten tarjolla kuin yhdet unet, niin olisi hyvä tottua siihenkin ajoissa.
Ja ehkäpä nuo yöunet paranisi hieman, jos päivällä nukuttaisiin vähemmän. Herätyksiä on nimittäin edelleen se 2-5 per yö.

 

Share it