Tiedon piilottaminen

Olen monesti pitkään pohtinut organisaatioita ja niiden kehitystä. Missä vaiheessa organisaatiot ajautuvat pisteeseen, jossa vanhat kaavat ovat niin vahvoja, että uusia ajatuksia ei hyväksytä ja aina pysytellään ennemmin vanhoissa kuvioissa. Ja miksi näin käy?

Onko niin, että asiantuntijarooleissa toimivat “kaavoihinsa kangistuneet” ammattilaiset pystyvät suojaamaan omaan asemaansa, kun uusia ajatuksia ei hyväksytä ja itsellä oleva tieto piilotetaan oman työpöydän laatikkoon. “Ettei joku kohta vaan vie työpaikkaa?”
Tieto on valtaa, sanotaan ja näin asia tietysti myös on. Onko niin, että asemansa puolesta pelkäävillä henkilöillä on sitten tapana piilottaa tietoa, tai käytännössä siis olla jakamatta sitä? Koska sillä pyritään pönkittämään omaa “valta-asemaa”?

Sulkemalla jonkun ulos tiedonjaosta/tietovirrasta voi nyky-yhteisössä aiheuttaa henkiölle paljon ongelmia. Väärä ei-ajantasainen tieto esimerkiksi projektien etenemisistä antaa epäammattimaisen vaikutelman ja vaikuttaa väistämättä asenteisiin, ainakin ei-tietoisella tasolla. Ja piilottamalla tietoa voi tietysti helposti antaa toisen ajaa “päin seinää”, kun henkilöllä ei ole tarvittavia tietoja onnistumiseen.

Miksi tietoa sitten pitäisi noin vain jakaa?

Tietoa on itse kerätty vuosien ja vuosien ajan käyttäen siihen paljon aikaa ja vaivaa. Ja sittenkö sitä pitäisi noin vain jakaa muille, jotka voivat hyötyä siitä paljon nopeammin ja helpommin. Kyllä! Juuri niin. Tällainen ajattelumalli edistäisi jokaista organisaatiota ja saisi monet suuret jäykätkin organisaatiot taas notkistumaan.

Ville Tolvanen kirjoitti asiasta ja aihetta sivuten hyvän artikkelin Asiantuntijasta vaikuttajaksi. Lisäksi edistämällä edustamansa orgsanisaation etua, edistää myös omaan asiaansa.

Päinvastaiset asenteet ovat tietysti syvällä ja tiukassa, mutta jokainen voi vaikuttaa omalta osaltaan omaan viestintäänsä. Siitä on paras aloittaa. Ei piiloteta informaatiota, vaan jaetaan sitä. Siitä on meille kaikille lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa. Aina ennemmin vähän liikaa kuin liian vähän informaatiota. Vaikka se jossain määrin epäilyttävältä kuulostaakin.

 

Share it