Lätkän mm 2012 Suomessa/Ruotsissa

Vielä jokunen kuukausi ja sitten on taas aika jääkiekon maailmanmestaruuskisoille. Suomella on piiiitkästä aikaa asetelma ja projekti, jota ei ihan viime vuosina ole ollut: Maailmanmestaruuden puolustaminen.
Saapi nähdä miten laajalti kiekkoinnostus suomalaisiin iskee. Ja miten turnauksen järjestelyt ja erityisesti televisiointi sujuu. Kisathan siirtyvät Maikkarin puolelle. Samoin tietysti Mertaranta, mutta ainakin osa peleistä on maksullisten kanavien puolella.
Lisäjännitystä kisoihin ja peleihin saa tietysti laittamalla pientä lisäpanosta. Vedonlyöntipelit netissä tarjoava vaikka minkälaisia kohteita, joiden kautta tylsästäkin pelistä voi tulla mielenkiintoinen.

Kisat järjestetään tänä vuonna Suomessa ja Ruotsissa, joten jääkiekkohuumaa lienee hyvin tarjolla. Todennäköisesti aivan liikaa niille, joita laji/tapahtuma ei kiinnosta. Kaveriporukassa ollaan ihan paria poikkeusta lukuunottamatta järjestetty kisojen tulosveikkaus kohta 20 vuoden ajan. Työpaikalla tätä ei paljoa tarvitse ehdottaa, kun suurin osa kollegeista ei paljoa kiekosta perusta.

Jännitys tiivistyy.

Share it