Nousukarsinnat takana

14.4 pelattiin Frankfurtissa tiukkaakin tiukempi nousukarsintapeli Düsseldorfin vierestä tulevaa DJK Holzbüttgeniä vastaan. Peli eteni tiukasti ja tasaisesti joukkueiden tehdessä maaleja vuorotellen.
Allekirjoittanut tuhlasi kolmannessa erässä neljä maalipaikkaa, joten voittokin olisi ollut tarjolla. Peli päättyi kutkuttavasti 4-4.

Viikkoa myöhemmin (eli viime sunnuntaina) matkattiin Holzbüttgeniin toiseen nousukarsintaotteluun. Peli oli käytännössä voitettava, sillä vähämaalisella tasapelillä olisi Holzbüttgen mennyt jalkapallosta tutun vierasmaalisäännön mukaisesti jatkoon. 4-4 tilanne olisi tuottanut jatkoajan ja alkaen sitten 5-5:stä oltaisiin me oltu tasurillakin voitokkaita.

Edelliset kohtaamiset enteilivät kuitenkin tiukkaa ja vähämaalista peliä, joten tiukka puolustuspelaaminen oli avainasemassa. Peli eteni ensimmäisessä erässä tilanteeseen 2-0 meille, kunnes vastustajakin avasi maalitilin. Erätauolle mentiin lukemissa 2-1. Toinen erä oli samantyyppistä tiukkaa vääntöä, eikä erässä tullut kuin yksi maali. Harmillisesti vastustajalle. 2-2. Kolmas erä oli kahden edellisen tapaan tarkkaa viisikkopeliä, eikä kumpikaan joukkue päässyt useasti maalitilanteisiin. Onnistuttiin kuitenkin saamaan maali kymmenisen minuuttia ennen loppua. 3-2. Holzbüttgen laittoi hirveän prässin päälle ja tuomarin antaessa meille kolmannessa erässä kaikkiaan 3 jäähyä, oli erä todellinen thrilleri.

Puolustus kuitenkin piti ja ottelu voitettiin lukemin 3-2. Mieletön fiilis. Ensi kaudella pelataan siis toiseksi korkeinta sarjatasoa. Vaatinee kuntopohjan parannusta hivenen. Mutta nythän onkin esim. tuo uusi pyörä, jolla voi käydä vähän kuntoilemassa.

Eilen päästiin lisäksi nauttimaan kauden 2010/2011 hedelmistä, kun Frankfurt järjesti urheilugaalan, jossa menestyneitä urheilijoita palkittiin. Tuolla 10/11-kaudellahan me voitettiin “pienen kentän” (eli 3vs3 kenttäpelaajaa) Saksan mestaruus. Saatiin kuvan mukaiset mitalit.

"Erinomaisista urheilullisesta suorituksista"
Share it