Kylläpä voipi Keski-Saksassakin lasketella. Esim. Willingen sijaitsee Hessenissä Keski-Saksan pohjoiskulmilla. Käytiin eilen helmikuun kunniaksi testaamassa mäet. Karnevaalikekkerien ja viiden tunnin unien jälkeen ajeltiin Frankfurtista pari tuntia (vähän alle 200km) Willingeniin.
Muutaman kerran ehdittii muuttaa mieltä, mutta kuitenkin otettiin alle sitten sukset. Suksien vuokraus koko päiväksi monoineen, suksineen ja sauvoineen maksoi muuten 19e/hlö. Hissilipuiksi otettiin klo 11-17 liput. Myös 19e/hlö. Kokopäivän lippu olisi ollut voimassa 08-17 ja olisi maksanut 22e. Mutta kun kello oli jo melkein yksitoista kun sukset oli saatu vuokrattua, niin odoteltiin vielä hetki, että saatiin edukkaammat liput.
Melkein kymmenen edellistä vuotta on tullut laskettua aina laudalla, joten oli hieman kateissa tuntuma suksiin. Aika hissukseen piti alkuun mennä. Suksetkin olivat tietysti muuttuneet aikamoisesti suorista laudanpätkistä hienoiksi tiimalasisuksiksi, Carving-suksiksi. Kaipa se jotenkin ketterämmin kääntyi nyt kuin vanhanaikaisilla suksilla aikoinaan… Monot eivät ole kyllä kehittyneet suksien kanssa samaan tahtiin. Ne olivat vieläkin samanlaiset muovikopperot jaloille.
Väkeä oli liikkeellä todella paljon ja kaikkiin hisseihin oli pitkät jonot. Gondolihissin jonossa oli aina kaaos, kun mitään varsinaista jonoa ei ollut. Vain ihmisrypäs, joka rynni hissejä kohti. Ankkurihisseille jonot olivat vähän vähemmän kaaoottiset, mutta sitten vähän pidemmät.
Taidetiin noin kolmeen asti laskea, kunnes päätettiin lopettaa ennen kuin alkaa tympimään. Jätettiin vielä jonkinlainen hyvä maku suuhun. Vaikka sukseilu alkoikin vähän jo sujumaan, niin eiköhän paluu laudan päälle ole edessä. Edellisen kerran laudassa olosta kun on vain reilu vuosi, niin sehän varmasti sitten sujuu ilman miinkääänlaisia ongelmia. Ihan niinkuin aina.
Vaan milloinpa taas rinteeseen pääsee, onkin sitten eri asia. Jossain alle 200km päässä Frankfurtista pitäisi olla kans Wasserkuppe, jossa on ilmeisesti kans rinteitä. Niiden tasosta en vielä osaa siis mitään sanoa. Willingen oli tasokas paikka, hyvä rinteet, hyvät hissit jne. Eikä hinnatkaan kovin pahat olleet.