Vappu oli ja meni. Täällä päin ei tosin Vappua ihan siihen “suomalaiseen” malliin niinkään vietetä. Berliinissä taidetaan vuosittain mellakoida kapitalismia, poliiseja, natseja, nakkeja, rahaa ja lakeja vastaan, mutta muuten suht rauhallisesti.
Me käytiin pienellä camping-retkellä elikkäs siis telttailemassa. Ajeltiin vajaa parisataa kilsaa suuntaan koillinen ja telttauduttiin Rotenburg an der Fulda -kylään campingalueelle. Perjantaina sinne ajeltiin ja illalla siinä grillailtiin punaviinin kera. Hyvää oli eväs (ja vahingossa olikin mulle kahden pihvin sijaan neljä pihviä, joten täytiin tuli). Velmu ei jaksanut edes syödä kaikkea ylimääräisiä mitä sille tarjottiin. Liha ei kelvannut. Vissiin sai tarpeeksi kerrankin.
Lauantaina sitten vuokrattiin kanootti ja siirryttiin vesien päälle. Varman päälle otettiin ja lähdettiin vastavirtaan melomaan (että kun väsy iskee, niin on kevyt virran mukana valua takas).
Virtaus oli kyllä välillä tosi voimakas. Yhdessä kohtaa oli kaatunut puita jokeen peittäen siitä n. 15m leveydestä puolet. Siinä virtasi sitten tosi kovasti ja jouduttiin ihan tosissaan melomaan, että ylipäätään päästiin eteenpäin. Velmukin laitettiin joen laitaa pitkin juoksemaan painolastin keventämiseksi. Rankkaa touhua.
Ja jopa niin rankkaa, että ei melottu paljoa kahta tuntia enempää. Takaisin päin valuminen oli kyllä helppoa, vähän vain ohjaili, ettei rantaan mene.
Samaisella joella voisikin “meloa” jokea pitkin teltat ym. campingtarvikkeet mukana varmaan tuommoisen 4-5 päivän ajan. Leirintäalueita on nimittäin joen varrella sopivin välimatkoin. Hauska ajatus, mutta pitäisi melonta on sen verran varmoissa käsissä, ettei kanu pääse kaatumaan. Keljuttaisi vaatteita, ruokia ja telttoja onkia sitten virtaavasta joesta.
Jaahp. Toivottavasti Suomessa ja muualla vappu meni niinkuin pitikin.
Tänään taas kiekkoa nettistreamin kautta. Jännät paikat. Toivottavasti Suomi yllättää.