Yläkerrasta muutti asukas pois vähän aikaa sitten ja saatiin juuri uudet yläkerran naapurit. Talo on siis “kahden perheen talo”. Me asutaan alakerrassa ja naapurit yläkerrassa.
Vaihtui toisinaan pitkälle yöhön bileitä pitänyt saksalainen pieneen puolalaiseen lapsiperheeseen. Jättipotti stana.
Nyt ei käy bassonjytke silloin tällöin, vaan kersan juoksuäänet joka ilta. “Avoimin mielin”, ajattelin tuossa aiemmin “Nehän voi olla ihan kivoja puolalaisiakin…”. Eiliseen asti ei varsinaisesti ehditty törmätä tuoreisiin naapureihin yhtään kertaan. No, eilen olivat sitten olleet ovelia ja pysäköineet autonsa äärimmäisen erikoisesti blokaten meidän autopaikan. Olivat käsittämättömästi ajaneet auton ensin pihaan, sitten sulkeneet portin auton edestä ja ajaneet autoa vähän eteenpäin siten, ettei porttia voinut enää aukaista. Ja vaikka portti olisi auennutkin, niin meidän auto (tai pienempikään auto) ei olisi mahtunut paikalleen ajamaan. Tervevain. Käsittämätöntä toimintaa. Tuskin tahallista, mutta sitä kautta outoa välinpitämättömyyttä ja ajattelemattomuutta. Miksi hankaloittaa omaakin elämäänsä, kuten olivat auton pysäköimisellä tehneet.
Jotain hyvää naapurien vaihtumisesta. Saatiin kellarista kokonaan yksi isompi varastohuone käyttöön. Sinne siirtyy sitten kuntoiluvehkeet pölyyntymään periaatteella “kellarissa on hyvä treenata”. Jepjep. Pitäisi sinnekin alkaa tavaraa siirtämään kellarin portaita tukkimasta. Varsinkin kun ei tiedä mitä porukkaa yläkerrassa nyt asuu. Sosialismin hengessä saattaisivat meidän tavaroita ehkä lainatakin ja unohtaa palauttaa. Varmasti se puolalaispoika lainaa mun hienoa potkulautaakin kysymättä. Ketale! Pitänee lukko hommata.