Joissain talouksissa on tapana piilottaa pääsiäismunia lapsille etsittäväksi. Lapsia meillä ei ole, mutta pääsiäismunia on piiloteltu silti etsittäväksi. Tai nyt tänä vuonna jo toista kertaa. Melkoinen perinne.
Tai pääsiäismunia ei piiloon joutunut, vaan pääsiäistipuja. Suomesta tultuani hammasmukistani ja sukkalaatikostani pian jo yhdet tiput bongasin. Väsy kuitenkin jo oli, joten unille kävi tie varsin nopeasti.
Keskellä yötä puoliheräsin (puoliksi siis vielä unessa ja puoliksi hereillä.. hassu olotila) ja tunsin tyynyn alla pääsiäistipun. Siinä unissani en sille mitään tehnyt, vaan varmastikin älykkäästi ajattelin, että siellähän se tyynyn alla aamuun hyvässä jemmassa on.
Voi sitä tipuparkaa. Ja lakanaa. Aamulla suklaata oli lakanassa, tyynyssä, poskessa ja käsivarressa. Tipu oli kuin jyrän alle jäänyt (tai kaipa sitä ihminen unissaan pyöriessään melkoinen jyrä suklaatipulle on).
Tänä aamuna bongasin taas pääsiäistipun. Tällä kertaa mikrosta. Onneksi huomasin sen. Meinas nimittäin sen tipun kohtaloksi tulla joutua sulatetuksi kanssa lasagnen.
Tuo lasagne puolestaan jotain päätin aamulla mikrossa vähän esisulattaa, odottaa vieläkin kotona mikrossa. Puolen päivän jälkeen, kun lounasnälkä alkoi lähestyä muistin, että sinnehän se sekin jäi. Jes. Mutta tipu pelastui.