Oli Best Worscht in Townin D-kastike aikamoista. Netistä aiemmin luin, että 250 000 scovillea. Huh. Joku toinen asiakas sattui samaan aikaan myyjältä kysymään, että miten vahvaa D on, verrattuna tabascoon. Myyjä sanoi että 100-kertaista. Ja kun tabasco on n. 5000 scovillea, niin D:n arvoksi tulee kuitenkin ennenmin 500 000 kuin 250 000. Hihhei.
Myyjä pariin kertaan varmisti että “tiedätkö varmasti mihin olet ryhtymässä” ennen kuin annoksen antoi. Muu asiakas tuli kyyneleet silmissä siihen kans ja sanoi taistelevansa D:n kanssa juuri.
Älyttömän tulista settiä! Parin makkaran palan jälkeen alkoi tulemaan hiki ja nenä ja silmät jo vähän vuotamaan. Vielä annoksen hieman jäähdyttyä ei voinut sanoa, että onko makkara vielä kuumaa vai polttaako suuta vain sen chilin takia. Jessus.
Mutta annos meni alas, eikä aiheuttanut lopulta edes paljoa vatsanväänteitä. Vähän yllätti, että annos meni lopulta melko kivuttomasti. Nautinnosta ei voi kyllä puhua. Mutta onpahan kokeiltu.
Ja ens kerralla F. 🙂
Illan meksikolainen ravintola ei tarjonnut enää mitään. Annokset olivat mauttomia. Darmstadtin Hacienda-ravintolaan ei kannata ainakaan siis mausteiden takia mennä.
Saunomassa, jossa eilen käytiin, löylyheittäjä onnistui jättämään tuuletuspyyhkeensä puoliksi kiukaan päälle. Ei tarvinnut mitään hajusteita kiukaalle laittaa, kun alkoi jo aromit ilmassa olemaan. Ja pyyhe tulessa. Kätevä kaveri.
Eli suht tulinen viikonloppu. Ja Reibekuchenit oli lauantaina loistavia joskaan ei tulisia.