Salibandykauden avaus

Viime viikonloppuna avattiin, Saksan mestaruuteen päättyneen viime kauden jälkeen, uusi kausi. Jo muutaman vuoden ajan järjestetty EU-Cup pelattiin Erlenseessä 7 joukkueen kesken.
Peliformaattina toimi 3vs3-malli. Viime vuosien tapaan paikalle saapui joukkueita myös Sveitsistä, jossa salibandyn taso on n. sata kertaa kovempi kuin Saksassa.
Toissa vuonna oli tyytyminen kolmen sveitsiläisjoukkuen jälkeen neljänteen sijaan. Viime vuonna petrattiin pronssille. Parannusta lähdettiin siis hakemaan.
Yllätykseksi kaikki 7 joukkuetta pelasi ensin toisiaan vastaan (6 peliä. Yksi peli kesti tosin vain 15 min), jonka jälkeen sijat 1vs4 ja 2vs3 ratkoivat finaali- ja pronssiparin.
Tuo välierä sujui aika helposti ja päästiin finaaliin. Vastaan asettui sveitsiläinen joukkue, joka voitti viime vuonna koko turnauksen. Finaalin alkuun saatiin heti kylmää vettä niskaan ja pian taululla oli luvut 0-1.
Alkujärkytyksestä toivuttiin ja voitettiin peli lopulta muistaakseni 3-1 tai 4-1.

Ensi viikonloppuna olisi Ludwidshafenissa seuraava turnaus, Rosco-Cup, josta voidaan hakea lisää pelituntumaa alkavaan kauteen.

Share it