Yllättäen pieni Mörfelden-Walldorf kylä on osoittautumassa sangen vaaralliseksi! Kun nyt reilun viiden vuoden aikana tapahtuneita kerää yhteen, niin tapahtumiahan on riittänyt. On ollut pariinkin otteeseen erikoisia naapureita, metsästä on löytynyt kranaatti (ei itse löydetty), ruumis (ei myöskään itse löydetty) ja kaikenlaisista ryöstöistä ja pahoinpitelyistä saa lukea harva se viikko paikallisesta ilmaisjakelulehdestä.
Tuorein käänne oli lauantaina. Oltiin tekemässä aamupäivän normaalia 5km lenkkiä Velmun ja Kallen kanssa, kun tiellä kiilteli jotain metallista. Metallinen kappale osoittautui käyttämättömäksi luodiksi. Luodin pää oli vielä viilattu aiheuttamaan uhrissa entistä enemmän vahinkoa.
Tämän lisäksi tiellä oli semmoinen 10-15cm halkaisijaltaan oleva verilammikko, sekä roiskeita.
Metsässä liikkuu aika paljon peuroja, villisikoja ja muita villieläimiä, joita harvennusmetsästetään. Siitä tässäkin tapauksessa hyvin varmasti oli kyse. Poimin kuitenkin luodin hihalla mukaan ja veimme sen sopivasti matkan varrella olleelle poliisiasemalle.
Aluksi poliisit eivät olleet kovin kiinnostuneita, edes viilattu pää ei aiheuttanut jännitystä (“eiks ne metsästäjät niitä yleensä viilaa?” kyseli yksi viranomainen toiselta). Sana “verilammikko” sen sijaan sai aikaan liikettä ja sitten otettiinkin tarkemmat tiedot löytöpaikasta ja allekirjoittaneesta ylös. Omien tietojen antaminen, varsinkin nimen, on aina kovin vaivalloista.
“Räsänen, er ää es ää en ee en”, “eiku ää, ei aa”, “siis ä niinkuin ärger”, “niinkuin a umlaut, a pisteillä…”.
Syntymäpaikkaa kysyessä poliisitäti oli kans kummisskaan “koo uu oo pee ii oo”. Täsmennyt, että kyseessä on paikka Suomessa, sai poliisin valpastumaan ja sukunimikin vaikutti heti hänen mielestään ihan skandinaavilta.
Vaikka kyseessä nyt olikin todennäköisesti vain metsästäjältä pudonnut luoti (kyykkinyt varmaan saaliin luona, kun on taskusta tippunut), niin olisihan siellä voinut vaania joku sarjamurhaaja metsikössäkin. Varmaan tähtäili jo kiväärillään, mutta pelästyi Velmua.