Napsahti sählypeleissä viikonloppuna kylkeen siihen malliin, että murtui ilmeisesti kylkiluu. Syvään hengittäminen sattuu, nauraminen tekee kipeää ja aivastaminen on erityisen tuskallista.
Kylkiluumurtuman ja kylkiluiden välissä olevien lihasten venähtymän erottaminen toisistaan ei ole niin yksinkertaista (varsinkaan ei-lääkärille), mutta toipumisohje on sama. Lepoa. Tuon takia en nyt lähtenyt lääkärin paineltavaksi, vaan tyydyn kotidiagnoosiin.
En edes muista, että missä tilanteessa isku tuli, kun peli oli sen verran intensiivinen. Vasta pelin jälkeen ja valmistautuessa seuraavaan peliin alkoi tuntua kipua. Adrenaliinit laskivat. Sen verran se teki kipeää, että piti kesken lämmittelyn käydä makoilemassa kentän sivussa. Ylöspääseminen oli vaikeaa ja aina juostessa tuntui jo kipua, mutta en keksinyt silloin, että kyseessä olisi voinut olla kylkiluun murtuma tai vastaava.
Toisessa pelissä pari ekaa vaihtoa oli vähän hankalia, mutta sitten ilmeisesti pumppasi sen verran adrenaliinia suonissa, että homma unohtui. Tuloksena kuusi maalia ja syöttökin.
Tämän viikon treenit jäävät ihan suosiolla väliin ja sunnuntaina oleva pelipäivä mahdollisesti myös. Ajatuksena olisi nyt levätä mahdollisimman tehokkaasti ja käydä sunnuntaina kokeilemassa, että miltä liikunta tuntuu. Ehkäpä kylki antaa periksi pelata vähän. Tärkeät pelit olisi nimittäin. Alueliigan mestaruudelle voitaisiin laittaa ainakin melkein viimeinen niitti.
Minun lisäksi toipilaana on Kalle. Joku flunssa siihen iski – nenä vuotaa ja koko ukko on väsyneen kiukkuinen. Raukkaparka. Tänään en mentykään hoitoon ollenkaan, eikä saada mennä huomennakaan, koska tänään oli kuumetta. Pitää olla pohjalla yksi kuumeetoon päivä ennen kuin saa mennä taas. Toivottavasti huomenna ei kuumeilla.
Aurinko paistaisi ja lämpöä olisi +10°C, joten tekisi mieli ulos liikkumaan. Vaan eipä tässä kai passaa lähteä, kun on pelkkiä potilaita talossa. Tai Velmu on sentään kunnossa. Heiluttaa tuossa häntää.