Kaksi päivää maratonin jälkeen on vielä liian aikaista lähteä salibandykentälle spurttailemaan. Aluksi ei tuntunut kovin pahalta, mutta mitä pidempään pelas, sitä kivuliaammaksi homma kävi.
Paikalle piti kuitenkin mennä, kun paikallinen televisioyhtiö, RTL Hessen, kävi kuvaamassa juttua nettisivujaan varten.
Erityisesti polviin otti juokseminen. Aamulla koetin sivellä jotain kipugeeliäkin ympäri polvia, mutta ei tuntunut paljoa auttavan. Portaissa tekee erityisesti kipeää. Alaspäin mennessä enemmän.
Pitänee töistä päästyä sivellä uusi kerros kipugeeliä, jos se vaikka toisella yrittämällä auttaisi. Kipugeelikylpy kuulostaisi myös hyvältä. Pari tuntia jos vielä töissä sinnittelisi ja lähtis sitten toipumaan. Toivottavasti vuokranantajat ovat tulleet kotiin, että pääsee myös katon vesivahingosta raportoimaan.