Aiempina vuosina, kun asuimme Walldorfissa eri paikassa, oli myös tapahtumia. Eri paikka tässä tapauksessa tosin tarkoittaa n. 30 m etäisyyttä, mutta kuitenkin.
Olimme saaneet taloon uudet naapurin, Saksan rakkaasta itäisestä naapurista Puolasta. Vähän etukäteen jo aavisteltiin, että tästähän voi tulla mielenkiintoista. Mahdollisesti kirjoitinkin näistä tapahtumista aiemmin irrallaan tästä jännittävästä Walldorf Dangerous -tarinaketjusta.
Olimme eräänä päivänä meille kuuluvassa pienessä puutarhassa ja suunnittelimme pyöräilemään lähtöä. Yllätykseksi puutarhaamme oli säilötty 3 ylimääräistä polkupyörää. No, ei kovin jännittävää, mutta vähän ärsyttävää kuitenkin, koska naapureilla oli tiedossa, että puutarha kuuluu meille – heillä oli vastaavasti iso parveke, yläkerrassa kun asuivat.
No, pyörät siirtyivät sitten muualle, kun ne itse siirsin, eikä ongelma sitten toistunut. En muista edes, että mainittiinko asiasta “takapihalla” asuvalla vuokranantajapariskunnalle.
Eipä mennyt kauaakaan, kun puutarhaamme ilmestyi seuraava yllätys. Nimittäin A-tikkaat, joihin oli kiinnitetty puristimilla lautasantenni. Keskellä pihaa. Prkl. Naapuri kun sattui sitten kohdalle, selitti hän, että oli ostanut vaimolle satelliitin synttärilahjaksi, että voi katsoa puolalaista televisiota. No, ookoo, mutta miksi keskellä meidän puutarhaa. No, koska se halusi päästä mahd. pian katsomaan.
Vierähti pari päivää ja antenni&tikkaat olivat edelleen pihallamme. Olisi voinut kuvitella, että olisi jossain vaiheessa ehtinyt keksiä uuden paikan antennille. Taisi valitella, että eivät olleet saaneet vuokranantajalta lupaa tehdä läpivientiä kattoon.
Eräänä päivänä oli tuuli kaatanut tikkaat, mutta senkin jälkeen tikkaat oli vain nostettu pystyyn. Oli ilmeisesti osunut samantien taas kohdalleen. Myöhemmin sitten “joku” kävi kääntämässä tikkaita sen verran, että signaali varmasti hävisi, ja kas! Antenni siirtyi pois pihaltamme kiinni yläkerran ikkunalautaan. Kiinnitys oli hoidettu niillä samoilla puristimilla.
Sitten koetti onneksi jo rauhaisampi pätkä siinä osoitteessa.