5 viikkoa, niin vanha on Kalle nyt.
Eli takaperin laskettuna meidän poika syntyi siis 1.2. 2012. Ja nimeksi tuli tosiaan Kalle.
Ekat neljä viikkoa, tai siis ekan kuukauden, olin isyyslomalla ja harjoittelin Päivin kanssa vaipanvaihtoa yms. Rankkaa se touhu kuitenkin on.
Isyysloman toinen pätkä on sitten vuoden lopussa/ensi vuoden alussa (Joulu- ja tammikuu).
Täällä Saksassa vanhemmilla on yhteensä käytettävissä 14 kuukautta vanhempainvapaata. Toinen puolisko saa käyttää tästä maksimissaan 12 kuukautta, jolloin toiselle jää minimissään kaksi. Minä pidän kuitenkin kolme, jolloin Päiville jää 11. Joulukuu pidetään vapaata päällekkäin. Eli sekin siis onnistuu. Samoin päällekkäin pidettiin tuo helmikuu.
On kyllä hyvä homma, että vapaan voi jakaa pätkiin, kuten minä teen.
Isyysloman hakeminen teetti saksalaiseen tapaan tietysti jonkun verran paperihommia. Koska vapaan ajalta saa myös “palkkaa” (jonka tosin maksaa valtio/sairaskassa, ei työnantaja), niin piti etsiä palkkanauhoja viimeisen 12 kk ajalta, joiden pohjalta korvaus lasketaan. Työnantajalle piti ilmoittaa kirjallisesti etukäteen, että milloin vapaita aikoo pitää (työnantajan on käytännössä pakko myöntää vapaat). Tässä pätee muuten sääntö, että ilmoitus on tehtävä viimeistään 7 viikkoa ennen loman alkua. 8 viikkoa ennen laskettua aikaa, alkaa lisäksi jonkinlainen suoja-aika, jolloin työntekijän irtisanominen on työnantajalle vähän vaikeampaan. Eli varman päälle jos pelaa, niin työnantajalle kannattaa ilmoittaa vapaista juuri tuolloin 7-8 viikkoa ennen laskettua aikaa.
Kun kaikki vaaditut paperit oli Elterngeldstelleen lähetetty, tuli vielä lisäpyyntö jotain lisädokumenttia varten. Kiva ettei sitä mainittu heti alussa. Kirjallinen vahvistus työnantajalta vapaiden myöntämisestä. Mitään lomaketta ei tietenkään ollut liitetty, vaan lomake piti etsiä itse. Netistä löytyi muutamakin versio, joten pitää toivoa, että valitsemani versio sitten kelpaa.
Vähän vähälle on jäänyt blogin kirjoittelu nyt tuon Kallen myötä. Aiheita olisi kuitenkin käsiteltäväksi: toiminta synnytyssairaalassa, sairaalan hoitajien ristiriitaiset ohjeet, saksalainen kätilön kotikäynnit, lapsilisän hakeminen jne…