Olen perinteisesti kirjoittanut aina lentokoneessa tai junassa istuessa yhden tai kaksi blogiartikkelia käytettäväksi milloin missäkin. Yleensä tekstit ovat käsitelleet ohjelmistojen helppoja yhdistämisiä tai digitalisaatiota muuten. Ja nyt kun taas istun koneessa, tällä kertaa matkalla Helsingistä takaisin Frankfurtiin, on aika ottaa kone esille ja alkaa naputtamaan.
Lie kyse omasta laiskuudestani, vai mistä, mutta olen viime aikoina kysynyt Flashnodella markkinoinnista vastaavilta Saaralta ja Emmalta aina ennen matkaa, että mistä kirjoittaisin. Tällä kertaa ohjeeksi sain suht laaja-alaisen aiheen ”Jotain uutta ja innostavaa”. Koska aihetta ei tarkemmin rajattu, niin otan käsittelyyn henkilökohtaisen näkökulmani uuteen ja innostavaan.
Elämme mielenkiintoisia aikoja
Elämme juuri nyt ihan parhaita aikoja! Lähes kaikki alat ovat uuden murroksessa ja uusia innovaatioita putkahtelee ilmoille harva se päivä. Jos nyt yrittää miettiä, että miltä maailma oikeasti näyttää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, alkaa ainakin minun aivokapasiteetti piiputtaa. Nyt syntyvä sukupolvi tulee naureskelemaan meidän ikäryhmälle, jotka latasivat jotain mukamas älykkäitä kommunikointivehkeitä joka yö, kun muuten niissä ei olisi akku riittänyt. Tuolla sukupolvella tuskin on enää käytössä älypuhelimia siinä muodossa miten me ne nykyään ymmärrämme. Samoin meille uutta teknologiaa edustavat sähköautot ovat arkipäivää, eikä niiden akunkaan kantamaa mietitä. Puhumattakaan nyt kaikesta virtuaalitodellisuudesta, joka viimeistään poistaa kaikki esteet etätyöskentelyn edestä. Nelivuotias poikani pitää hankkimaani virtuaalitodellisuuskypärää ihan tavallisena viihdevälineenä (vaikka ei sitä juuri saakaan käyttää).
Carpe that fucking diem!
Vaikka tulevaisuudesta saa ja pitääkin unelmoida (sitä kautta ne visiot syntyvät) tapahtuu nykyhetkessäkin valtavasti huikeita asioita. Esimerkiksi joukkorahoituksen kautta aivan uudenlaiset bisnesideat pääsevät lentoon ja tuottavat tuotteita ja palveluita, joista voi olla meille kaikille vielä paljon iloa.
Olipa rahoitusmalli sitten pankki, sijoittaja, joukkorahoitus tai isä ja äiti, niin on pääasia että asioita lähdetään edistämään. Siis nyt! Ei ideoita kannata pantata ja odotella että tähdet asettuvat sopivaan linjaan. Näillä linjoilla on myös yksi Tictailin perustajista Carl Walderkranz, josta luin edellisellä lennolla SASin lehdestä. Calle, listattu Fordes 30 Under 30-listalle, kehottaa myös visioimaan ja tekemään töitä ihmisten kanssa joista välität. Hyvä ohjenuora!
On äärimmäisen innostavaa seurata uusiin ideoihin täysillä uskovien ihmisten toimintaa. He ovat jo tarttuneet hetkeen ja alkaneet toteuttaa itseään ja unelmiaan. On aika hienoa todeta olevansa itsekin samanlaisella tiellä. Koskaan ei ole parempi hetki tarttua tilaisuuteen kuin NYT. Suunnitelmallisuudesta on tietysti aina hyötyä, mutta tärkeintä on aloittaa heti.
Uuden idean ei tarvitse aina olla jotain maailmaa mullistavaa. Monesti parhaimmat keksinnöt ovat pieniä oivalluksia, jotka helpottavat elämää. Vaikkapa joku perunoiden kuorimaveitsi – ei sitä kukaan välttämättä tarvitse, mutta helpottaahan se monen vihanneksen tai hedelmän kuorimista.
Flashnodella olemme kehittäneet palvelun, joka kuorimaveitsen tapaan helpottaa elämää. Kuoriminen (tai työpäivä) käy sujuvammin ja hedelmää (tai aikaa) menee vähemmän hukkaan. Yhdistämällä yritysten käyttämät taloushallinnon ohjelmistot muihin yritysten käyttämiin järjestelmiin kuten kassajärjestelmiin, verkkokauppoihin, crm-järjestelmiin tai BI-softiin, yritykset voivat säästää merkittävästi aikaa ja resursseja käytettäväksi paremmin, ehkäpä johonkin uuteen ja innostavaan!